Samsung on jo hetken myynyt Level –nimistä kuuloke- ja kaiutinsarjaansa. Saimme käsiimme Samsungin viimeisimmät Level-On Wireless vastamelukuulokkeet. Koska edessäni oli sopiva lento, niin päätin ottaa kuulokkeet muutaman viikon testiin.
Kuulokkeet itsessään tuntuvat todella laadukkailta ja tukevilta kiitos metallivahvistettujen sankojen. Vahvistuksesta huolimatta kuulokkeet eivät purista liikaa ja joustoa pääpannan kohdalla löytyy tarpeeksi molempiin suuntiin. Kuulokkeet eivät kuitenkaan ole liian löysät, vaan ne istuvat napakasti päässä ja eristävät tehokkaasti ulkoääntä ilman vastameluakin. Levelit ovat itselleni olleet mukavimmat luurit, joita olen käyttänyt yleisinä kuulokkeina musiikin kuunteluun, pelaamiseen, Skype-puheluihin ja mihin ikinä testijakson aikana keksinkään niitä käyttää.
Samsung lupaa kuulokkeille miltei vuorokauden kuunteluaikaa langattomasti, mikäli vastamelu ei ole käytössä. Vastamelu kuitenkin syö aikaa kuitenkin melkoisesti, sillä tällöin akunkesto laskee “vain” 11 tunnin tasolle. Tämä on kuitenkin riittävästi, sillä akku kestää helposti menopaluulennon Lontooseen tai yhdensuuntaisen lennon Yhdysvaltoihin tai Aasiaan. Kuulokkeet latautuvat myös nopeasti ja täyteen lataukseen tyhjästä kuulokkeet saatiin noin kolmessa tunnissa.
Vastamelu on toteutettu neljällä eri suuntaan osoittavalla mikrofonilla ja se toimii kiitettävästi. Lähiliikenteen junassa ja bussissa kulkuvälineen äänet katosivat käytännössä kokonaan. Lentokoneessa meteli katosi 95 %:sti, mutta pieni kohina kuitenkin jäi jäljelle. Tämä oli kuitenkin huomattavasti pienempi kuin omistamissani LG:n vastamelunappikuulokkeissa tai Sennheiserin vastamelusankakuulokkeissa. Mukavasti Lontoon Gatwickin lentokentällä ihmismassan aiheuttama taustahäly katosi miltei kokonaan. Toki lähellä toisilleen huutavat ihmiset pääsivät vastamelun suodattimesta läpi, mutta tämä oli pieni haitta verrattuna normaalisti hyvinkin uuvuttavaan äänimattoon.
Level-Onien käyttömukavuus on myös parempi kuin käyttämissäni Jabran, Bosen tai Sennheiserin vastamelukuulokkeissa, sillä Samsung on pyrkinyt minimoiman vastamelun aiheuttaman ”suhinan”. Suhinaa on pikkuisen kuulokkeiden ollessa päällä ilman musiikkia, mutta sen voimakkuus on huomattavasti pienempi kuin kilpailijoiden vastaavissa ratkaisuissa. Tiedän monia, jotka eivät edes huomaa tuota vastamelun aiheuttamaa kohinaa, mutta itse kuulun siihen porukkaan, joka kiinnittää vastameluun helposti huomiota. Olenkin kiitollinen siitä, että Levelien kanssa – varsinkin musiikkia kuunnellessa – ei kohinaa huomaa. Vastamelu ei myöskään vaimenna musiikkia tai kuunneltua äänilähdettä, joka on todella mukava plussa, joten vastamelun kanssa voi nauttia musiikista kunnon ”botnella”.
Beats-tyylistä ylikorostettua bassoa hakevat tulevat pettymään Levelien kanssa, mikäli menevät paketista tulevan tason mukaan, sillä niiden ääni on hyvinkin neutraali ja laadukas. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö Level-Oneja saisi säädettyä ns. ”Amis V” –jakosuodinasetuksiin. Level Onien sisäinen vahvistin onkin kohtalaisen vapaasti säädettävissä Samsungin Level –applikaation kautta.
Applikaatio mahdollistaa ääniprofiilin vaihtamisen valmiiden asetusten avulla, jotka ovat Normaali, Auto, Pop, Classic, Jazz, Rock ja Custom. Näihin ei kuitenkaan ole tyytyminen, sillä sovellus mahdollistaa joko kevyen säätämisen basson-diskantti / intrumentti-laulu välillä kahdella virtuaalisella napilla. Vääntämällä molemmat nupit täysin vasempaan on jakosuodin käytännössä ns. ”amis V” –asetuksella ja botnea riittää.
Mutta tietenkin hifistiä varten on 7 pykäläinen jakosuodin säädettävissä ihan manuaalisesti. Manuaalisäätöjen kaverina löytyy vielä 3D, BASS ja Clarity asetukset. 3D laajentaa stereokuvaa hieman ja luo ”tilan tuntua”. Bass toimii kuten 90 luvun mankkojen ”EXTRA BASS” napit ja lisää botnea alapäähän ja clarity taas korostaa diskanttia.
40 mm halkaisijan ajurit eivät tukehdu edes voluumin ollessa täysillä. Tosin huonolaatuisesti pakatun musiikin rajoitteet tulivat helposti vastaan ja esimerkiksi Spotifyn heikkolaatuisemmin pakatut kappaleet aiheuttivat ikävää puuroutumista, joten suosittelen Extreme –äänenlaatuasetuksen käyttämistä Spotifyssä jos vain mahdollista. Laadukkaiden Flac –kappaleiden ja 320mbit/s mp3:ten kanssa ei ongelmaa tullut eteen.
Trendikkäästi levelit tukevat myös elekomentoja oikean puoleisen kuulokkeen level logon päällä, ja tuplatäppäys tauottaa tai jatkaa soittoa kappaleella, ylös ja alas pyyhkäisyt säätävät äänenvoimakkuutta ja vasemmalle ja oikealle pyyhkiminen vaihtaa kappaletta.
Leveleissä on pari miinusta, joista yksi oli valkoisen mallin hiostavuus varsinkin pitkien sessioiden aikan. Esimerkiksi 11 tunnin Xcom 2 session jälkeen korvat kaipasivat vapautta ja ilmaa ympärilleen. Samaan aikaan käytössä olleet mustat eivät hiostaneet läheskään niin paljoa, joten kyse voi olla jostain materiaalikäsittelystä, jolla koitetaan välttää valkoisten kuulokkeiden pilaantuminen alta aikayksikön.
Toinen hölmöys liittyy Levelien käyttämiseen kädetvapaana toimintoon, joka toimii mainiosti kun käytössä on langaton Bluetooth-yhteys. Homma menee kuitenkin raiteiltaan jos tarkoitus olisi käyttää johdollista yhteyttä. Tällöin joutuu karusti pettymään, sillä Levelien mukana tulee vain audion siirtoon suunniteltu johto.
Levelien mukana tuleva suojapussi on mukava lisä ja varsinkin paljon matkaavilla tärkeä lisä. Pussin ja audiokaapelin lisäksi pakkauksessa tulee mikroUSB-johto, laturia ei pakkauksessa ole joka kannattaa kuulokkeita ostaessa ottaa huomioon.
Levelit eivät ole halvimmasta päästä, mutta äänenlaatuun, akunkestoon ja laadukkaaseen vastameluun nähden ovat kuulokkeet rahansa arvoinen sijoitus paljon matkaavalle.
Uusimmat kommentit