Huawei on pyrkinyt aggressiivisesti valtaamaan tilaa markkinoilta ja onkin siksi esitellyt viime vuosina paljon uutuuksia. Laitteiden ulkoinen olemus on tänään hyvin kaukana siitä muoviläpyskästä, jollaisia Huawei myi vielä kolmisen vuotta sitten. Nyt yhtiö on tuonut markkinoille uuden lippulaivansa, Huawei P9:n, jossa mainosmiesten kertoman mukaan on Leican kanssa yhdessä suunniteltu kahden kennon ja linssin kamera.

Jaan tällä kertaa arvostelun kahteen osaan, joista tässä ensimmäisessä käyn enemmän läpi itse puhelinta älypuhelimena ja sivuan kameraa vain pintapuolisesti. Toisessa osassa kirjoitan enemmän itse kamerasta. Syy tähän jakoon on se, että monia kiinnostaa erityisen paljon se, miten Huawei P9:n kamera suoriutuu yleisesti ja miten se vertautuu pariin kilpailijaan. Kilpailijoista suoraan benchmarkkaukseen pääsee Sony Xperia Z5 Premium, jossa on laadukas kamera ja joka toisaalta oli nopeasti saatavilla testikumppaniksi vertailua varten.

Ulkoisesti P9 on hyvin saman oloinen kuin Huawein muutkin uudet puhelimet, mutta myös Nexuksien näköä on hieman saatu mukaan. Tämä johtunee siitä, että puhelimen takalevyssä on samanlainen sormenjälkitunnistin kuin uusissa Nexuksissa. Testiyksilömme on ns. valkoinen puhelin, eli alumiinisen takalevyn lisäksi kameran linssien ja NFC:n anturin kohdalla on punainen muovi, kuten myös etulevyssä näytön reunus on valkoinen. Omaan makuuni värivalinta on onnistunut, mutta jokainen olkoon tässä suhteessa itse tuomarina.

Vasemmasta kyljestä löytyy kelkka sim-kortille ja muistikortille, mutta se täytyy avata joko nuppineulalla tai paketissa mukana tulevalla työkalulla, eli tikkuloisella. Ratkaisu on tuttu jo iPhonesta, mihin Huawein kohdalla joutuu viittaamaan muiltakin osin. Palataan siihen myöhemmin. Laitteen alareunasta löytyy USB-C liitäntä ja 3,5mm kuulokkeelle reikä. Siihen luonnollisesti menee myös HF-sarja, eli mikrofoninkin saa toimimaan. Oikeassa kyljessä taas on virtanappi ja äänenvoimakkuuden säätö. Muuten laitteen reunat ovat hyvin siistit ja yhtenäiset luukkujen ja nappien suhteen.

Puhelimen käteen ottaessa peukalo osuu luonnostaan hyvin äänenvoimakkuudensäätimien ja virtanapin kohdille samalla, kun pohjassa etusormi hakeutuu sormenjälkitunnistimelle. Kädessä pidettäessä puhelin siis on nappiensa suhteen hyvin suunniteltu. Kuitenkin autokäytössä, jolloin puhelin on telineessä, sormenjälkitunnistimeen on luonnollisesti hyvin hankala päästä käsiksi, kun puhelimen selkämys on telinettä vasten. Tällöin joutuu pin-koodia tai kuviota pyyhkimään aina, kun haluaa puhelimella tehdä jotain. Tämä tuo oman haasteensa puhelimen käyttöön, mutta sama ongelma on kaikilla sormenjäljen selällään lukevilla luureilla.

Kokonaisuutena Huawei P9 tuntuu käteen laadukkaalta, eikä häpeä kilpailijoidensa joukossa. Muotoilullisesti puhelin on oikealla tavalla mitäänsanomaton, eli vaikka muotoilussa ei ole mitään erityisesti silmiä hivelevää, niin se ei ole myöskään tökerö tai tyhmän näköinen. Etulevyssä näytön alla komeilee Huawein logo, eli Androidia varten on vain näytön ”virtuaaliset” näppäimet, mitään fyysisiä nappeja ei etulevyyn ole laitettu.

Puhelimen käyttö kuitenkin on taas sellaista, mistä joko tykkää, ei välitä tai ei tykkää. Omaan silmääni Huawein suurin haaste edelleen on huonosti toteutettu käyttöliittymän räätälöinti. Tarkoitan tällä Huawein omaa ”launcheria”. Kaikki asennetut sovellukset tulevat kotinäytön välilehdille, eikä erillistä sovellusvalikkoa ole. Tämä tarkoittaa sitä, että sovelluksia hallitaan kotinäytössä samalla tavalla kansioiden avulla, kuin iPhonessa. Tähän on kaksi koulukuntaa: se on hyvä tai se on hanurista. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tämä ei kuitenkaan ole käyttöliittymän suurin ongelma. Itseäni enemmän häiritsee se, että Huawei pakottaa kaikkien sovellusten kuvakkeet pyöristettykulmaisiin neliöihin, eli monien sovellusten kuvakkeiden ympärille muodostuu typerän näköinen kehys, vaikka itse kuvake olisi sovelluksen puolesta loppun saakka mietitty, reunukseton, vaikkapa puhekuplan muotoinen. Tämä saa käyttöliittymän näyttämään keskeneräiseltä ja siltä, että asioita ei ole ajateltu loppuun asti. Tähän ei auta edes Huawein teemojen vaihtelu, koska kuvakkeiden esittämienn on kaikissa toteutettu yhtä huonosti tai vielä vähän huonommin. Muuten teemojen säätäminen ja vaihtaminen käy kyllä helposti ja monipuolisesti, jos niin haluaa tehdä.

Vaikka Huaweilta kuinka sanotaan, että tätä markkinat haluavat, väitän ettei se asia vaan ole niin. Markkinat eivät oikeasti halua designerien suunnittelemien yksilöllisten sovelluskuvakkeiden pilaamista, eikä kaiken pidä olla kuin juopuneen apinan designaamassa iPhonen kopiossa. Huawein käyttöliittymä tuntuu niin muissa, kuin P9:ssäkin juuri sellaiselta. Parhaimmillaankin. Kuvakkeiden pilaaminen on kuitenkin niin iso juttu, että se häiritsee käyttöä pitkään. Lopulta siihen alistuu, muttei halua antaa puhelinta kavereiden nähtäväksi.

Suosittelenkin, että puhelimen ostaja vähintäänkin harkitsee työpöytäsovelluksen vaihtamista johonkin toiseen. Se onneksi käy suhteellisen yksinkertaisesti, eli homma hoituu vähän vähemmän vihkiytyneeltä käyttäjältä. Silti, valmistajan ei pitäisi tuudittautua siihen, että voi laittaa tarjolle huonosti suunnitellun käyttöliittymän ja olettaa jokaisen asiakkaan vaihtavan itse sen parempaan. Lisäksi ne kuvakkeet pysyvät kokeilujeni mukaan luvattoman monella eri työpöytäsovelluksella yhtä rumina. Onneksi osassa säätövaraa löytyy. Silti, nykypäivänä puhelimen pitäisi olla suoraan laatikosta miellyttävä käyttää, kaikin tavoin.

Huawei ei ole onnneksi lisännyt järkyttävää määrää raskaita sovelluksia, joita ei saa poistettua, vaan on tyytynyt lisäämään omien versioitujen perussovellusten päälle lähinnä oman tukisovelluksen ja pieniä turhuuksia tyyliin peili ja Huawein tukisovellus. Tosin näistä mainituista jälkimmäisestä saattaa joskus olla jopa ihan hyötyäkin. Peili kun on käytännössä selfiekamera, johon on laitettu mukamas hienot kehykset. Siellä taisi saada jopa vaihdeltua kehyksiä ja tehtyä muutakin säätöä, mutten viitsinyt tuhlata aikaani sen tarkempaan tutkimiseen. NE, joille peilisovellus tulee tarpeeseen, jaksavat varmasti kahlata sen räätälöinnit ja muut histaakelit läpi ominensa.

Kun nyt päästään yli käyttöliittymän ongelmista, on vielä positiivistakin sanottavaa Huawei P9:stä. Rauta puhelimen sisällä on lippulaivamallille kelvollista. Normaalissa arkikäytössäni puhelin jaksoi hyvin kaiken, jopa akkukesto oli positiivinen yllätys. Normaalissa päiväkäytössäni viihtyvä Sony Xperia Z5 Premium pääsi laturin jatkoksi yleensä automatkoilla ja akku täytettiin yön aikana sitten seuraavaa päivää varten. Huawei P9:n akun sain riittämään yön yli lataamisella noin 1,5 päivän käyttöön, mikä on hyvä saavutus nykypuhelimelta. Silti USB-C kaapelin käyttö puhelimessa toi lisäpaineita, koska aina ei muista ottaa laturia ja piuhaa mukaan ja joka paikasta jo löytyvät micro-usb:t eivät luonnollisesti tähän luuriin sovi.

Suorituskykytesteissä Huawei P9 pärjää loistavasti, mikä ei ole yllätys, ottaen huomioon mitä tekniikkaa se on syönyt sisäänsä. Käyttömuistia on 3Gt, tallennustilaa 32Gt ja suorittimena 1.8GHz octa-core HiSilicon Kirin 955. Käyttöjärjestelmänä pyörii Android 6.0, vähintäänkin päivityksen jälkeen. Testiyksilössä se oli suoraan laatikosta käyttöönotettaessa ja varmasti kaikki kaupasta haettavat ovat kutosella, joskin päivityksiä kannattaa tehdä heti alkuunsa. Aivan kukkulan kuninkaaksi ei ole asiaa, mutta ei sieltä nyt älyttömän kaukana olla. Alla vielä benchmark-hiirille numeroita ihmeteltäväksi.

3DMark SlingShot: 964
3DMark Ice Storm Unlimited: 18969
Vellamo Chrome Browser test: 4581
Vellamo Metal: 2862
Vellamo Multicore: 3565
Quadrant Standrd: 38469

Huawei P9:n eniten tapetilla ollut ominaisuus tuntuu olevan sen kamera. Kyseessä on 12 megapikselin kennoilla vatustettu kaksoiskamera. Puhelimen takalevyssä lukee ”Leica SUMMARIT H 1:2.2/27 ASPH”. Kuitenkaan Leican logoa ei puhelimasta löydy. En tiedä sitten onko tämä testiyksilön ominaisuus, vai onko Leica halunnut kuitenkin pitää pientä pesäeroa logoonsa? Julkistuksen jälkeen niin Leica, kuin Huawei, ovat tarkentaneet Leican osallisuutta kameraan liittyen. Itse kennot ovat Sonyn IMX286:ia  ja Leica osuus on kohdistunut “kameran optiseen suunnitteluun”  ja “kuvanmuodostusalgoritmiin parantamiseen” kamerasovelluksessa. Jokainen voi sitten itse päätellä, kuinka paljon Leica on ollut lopullisessa kamerassa näppejään peliin laittamassa. Omaan korvaani kuulostaa siltä, että kyse on enemmänkin markkinointikikasta ja Leica on enintään kommentoinut millaiset optiset ratkaisut voisivat olla hyviä kännykän kameran linssiin ja millainen kenno voisi olla hyvä. Aiheesta voi lisää lukea laittamalla googleen hakuja, eli en lähde tätä asiaa sen enempää ruotimaan vielä tässä kirjoituksessa.

Kamerana P9:ssä on siis käytännössä kaksi kameraa. Niistä toinen ottaa värikuvat ja toinen mustavalkokuvat, joista puhelimen kamerasovellus sitten yhdistelee väritoistoltaan ja kontrastiltaan parhaan lopputuloksen. Tai ainakin näin sen mainostetaan toimivan. Tähän palaan tarkemmin kameraan keskittyvässä toisessa osassa, eli testikuvien ja vertailun muodossa on tarkoitus avata sitä, miten tämä käytännössä toimii.

Kamerasovelluksessa pääsee ottamaan kuvia myös manuaaliasetuksilla, mutta Huawei on kokenut selfie-osastolle, eli 5 megapikselisellä etukameralla omaa pärstää kuvatessa, sisällyttää tähänkin puhelimeen toiminto ”kaunistus”. Käytännössä se on samanlainen kuin muillakin puhelinvalmistajilla, eli kuvaa pehmennetään ja värejä tasoitetaan niin, että iho näyttää kuvissa vähintäänkin hassulta. Onneksi sen saa kokonaan pois päältä, pilaamasta kuvia. Niille, jotka välttämättä haluavat ottaa itsestään oudon näköisiä kuvia, kaunistuksen voimakkuutta voi säätää akselillä ”hieman kummallinen” aina ääripäähän ”onko tuo ihminen vai hiomapaperilla tasoiteltu appelsiini”.

Peruskäyttöä ajatellen kamerasta löytyy automaattitilassa erilaisia filttereitä, joilla voi jo ennen instagramia tehdä kuvista kummallisen näköisiä. Tämän lisäksi löytyy erityinen ”lisäsyvääminen”, jossa valitaan kohde ja kamera sen jälkeen tarkentaa kohteeseen, ottaa kuvan, tarkentaa pois, ottaa kuvan ja yhdistää näistä keinotekoisesti tuotetun puuroisen bokeh’n taustaan. Eli siis tekee kohteen taustasta epäterävämmän, kuin se muuten olisi ja siten irroittaa kohteen taustasta paremmin. Tämä toimii yllättävän hyvin, joskaan ei ole ehkä ihan niin luonnollisen näköinen kuin se voisi olla. Tähän kuitenkin on lisättävä, että Sonyn vastaava ominaisuus toimii oikeastaan yhtä hyvin/huonosti.

Kokonaisuutena Huawei P9 voisi olla erinomainen puhelin hintaansa suhteutettuna. Nyt käyttöliittymän kökköydet syövät sen muuta erinomaisuutta hieman. Silti kyseessä on ehdottoomasti harkinnan arvoinen puhelin, joka kilpailee suorituskykynsä ja hintansa puolesta vahvasti markkinoilla jylläävien isompienkin merkkien mallien kanssa. Kamera on laadultaan hyvä kilpailijoihinkin verrattuna, eli sillä saa taltioitua niin kuvallista kuin liikkuvaa kuvaa todisteeksi arjen ihmeellisyydestä. Kameran kohdalla on pakko todeta, että vaikka se hyvä onkin, on Leican liittäminen sen teknologiseen erinomaisuuteen enemmänkin mainoskikalta tuntuva juttu, kuin oikeasti suuri tekninen mullistus. Kahden kameran käyttäminen tuntuu myös enemmänkin kikkailulta, mutta kun se ei vaikuta huonontavasti kuvanlaatuun, ei siitä kannata murehtia.

Palaan kameraan enemmän omassa artikkelissa aiheesta, eli sitä odotellessa…

Jatka seuraavaan osaan>>