Huawei P9: tuplakamerallisen lippulaivan kuvat syynissä, osa 2

Tämä on toinen osa Huawei P9 puhelimen arvostelua. Voit lukea ensimmäisen osan täältä. Tässä toisessa osassa keskityn enemmän puhelimen kiinnostavimpaan osaan – tai ainakin Huawein paljon hehkuttamaan – kameraan. Kyseessä on oikeastaan kaksi kameraa, eli puhelimen takana on kaksi linssiä ja niiden molempien takana on omat 12 megapikselin kennot.

Aloitetaan kameran teknisillä tiedoilla. Kyseessä on siis kaksi 12 megapikselin kameraa, aukko f/2.2, ja polttoväli vastaa 27 mm kuvakulmaa kinokoossa (35 mm), eli perinteisellä filmikameralla tai täyden kennon digikameralla. Kennon pikselikoko on 1,25 µm ja puhelimessa käytetään Sonyn IMX286 kennoja. Videota laitteella saa kuvattua 1080p@60fps, 1080p@30fps ja 720p@120fps tarkkuuksilla. Selfiekamerana on 8 megapikselinen, f/2.4 kamera, jolla saa videon talteen 1080p tarkkuudella.

Miksi kaksi kameraa, pyörii varmaan monien mielessä. Vaikka teknisesti kennot kameroissa ovat identtiset noin paperilla, niin niissä on eroja. Huawein mukaan toinen kameroista kuvaa värillisenä kuvat ja toinen mustavalkoisena. Tähän syynä on se, että taltioidut kuva tallennetaan yhdistelmänä näiden molempien kennojen ottamista kuvista. Mustavalkoisena tallennettuun kuvaan teoriassa tarttuu enemmän yksityiskohtia. Tämä johtuu siitä, että kennon ei tarvitse miettiä värejä, vaan taltioi ainoastaan valon voimakkuuden kuva-alalla. Tarkoituksena on siis saada yksityiskohtaisempi ja terävämpi kuva, kuin pelkällä värikennolla.

Valokuvatessa molemmat kennot ottavat samaan aikaan kuvan ja Huawei P9:n kamerasovellus yhdistää niiden tuottaman datan yhdeksi kuvaksi, jonka pitäisi olla terävämpi kuin vain pelkällä värit taltioivalla kennolla kuvatessa. Ratkaisu on helpompi, kuin lisätä puhelimeen suurempi kenno ja optiikka. Monet varmaan muistavat miten hienolta Nokian isommalla kennolla ja optiikalla varustetut puhelimet näyttivät. Samsung onneksi lähti suoraan tekemään kameraa, jossa oli myös Android-puhelin sisäänrakennettuna.

Kameralla otetut mustavalkoiset kuvat ovat todella teräviä ja puhelimen kameraksi sävyt toistuvat tummasta päästä vaaleaan päähän yllättävän hyvin. Kuvat eivät tunnu menevän yhtä helposti tukkoon tai pala puhki samalla tavalla, kuin kännykällä kuvatessa olettaisi. Lisäksi raakakuvista saa esimerkiksi Lightroomissa kaivettua lisää yksityiskohtia irti hyvinkin paljon.

Mustavalkotilassa otettu kuva, automaattiasetukset.

Värikuvien suhteen kamera on hieman vaisumpi kilpailijoihin verrattuna, kun käytössä on “Normaali” väritila. Ero ei ole aivan valtaisa, mutta sen huomaa, kun vertaa vierekkäin esimerkiksi Sony Xperia Z5 Premiumilla samasta tilanteesta otettuja kuvia. Kyseessä ei ole välttämättä ongelma, koska usein kännykällä kuvatut kuvat ovat värikylläisempiä kuin “totuus”. Syynä tähän saattaa olla joko tarkoituksella värimaailman säätäminen sellaiseksi valmistajan toimesta, tai mustavalkoiseen kuvaan yhdistettäessä tapahtuva ilmiö. Oli syynä kumpi tahansa, omaa silmääni tämä hieman tasaisempi, ja siten ehkä luonnollisempi, värimaailma sopii hyvin.

Malmin Lentoasemaa suoraan kameran näkemyksenä hetkestä.

Digitaalista zoomia käytettäessä kuva lähtee huononemaan tasaisesti, kuten muissakin puhelimissa, eli esimerkiksi lähikuvissa vielä lähemmäs pääsemiseksi ennemminkin suosittelisin rajausta jälkeenpäin, kuin digitaalisen zoomin käyttöä. Kuva menee sahalaitaiseksi ja epäteräväksi jo pienellä digitaalisella zoomauksella.

Kahdesta kamerasta ja niiden kuvien yhdistelemisestä huolimatta Huawei P9:n kamerasovellus itsessään on nopea. Se on nopeampi kuin esimerkiksi Sony Xperia Z5 Premiumin 4K kameralla varustettuna. Esikatselussa ei ole havaittavissa käytännössä minkäänlaista viivettä, toisin kuin mainitun Sonyn sovelluksessa, joka on juuri sen pari sekunnin murto-osaa hitaampi, että sen huomaa.

Kamerasovellus on pääosin täysin automaattinen, mutta manuaaliasetukset (PRO) saa eriin pyyhkäisemällä pientä palkkia laukaisinnappulan vieressä näytöllä. Koko ajan näkyvillä asetuksista on etu- ja takakameran välillä vaihto, vakiofiltterit, värimaailman valinta (Normaali, eloisa, tasaiset), pieni syväterävyys toiminto ja salama. Näytön oikeasta reunasta sisään päin pyyhkäistessä saa näkyviin asetukset. Asetuksista voi säätää perusjuttuja, eli kuvantarkkuutta, GPS-merkintää, kameran ruudukkoa, ääntä, ajastinta ja muita perustoimintoja. Vasemmasta reunasta sisään pyyhkäistessä taas tulee esiin valikko, josta voi valita kuvaustilan. Tiloja löytyy valokuvauksesta, mustavalkokuvauksesta ja HDR-kuvauksesta alkaen aina panoraamaan, hidastusvideoon ja intervallikuvaukseen asti.

Kamerasovellus myös mahdollistaa raakakuvien ottamisen, tiedostomuodon ollessa silloin DNG. Puhelimella voi kuvata joko JPEG, DNG tai JPG+DNG tiedostoiksi. Raakakuvan mahdollisuus on ihan mukava, koska silloin kuvista saa vielä enemmän irti jälkikäsittelyssä. Moni kuitenkin tyytyy lähettämään kuvat sellaisenaan joko viestillä tai tuuppaa menemään suodattimilla höystettynä Instagramiin tai Facebookiin. Pelkässä some-käytössä ja pikaisia näpsyjä ottaessa raakakuvien käyttäminen ei ole tarpeen. Raakakuvat eivät myöskään sellaisenaan näy tietokoneella tai puhelimella, eli ne vaativat lähes poikkeuksetta sen jälkikäsittelyn ja/tai säädön. Testiä varten laitoin asetuksista DNG ja JPEG -tallennuksen päälle, koska halusin nähdä miten esimerkiksi Lightroomissa voisi vielä saada enemmän irti Huawein kameroista.

Raakakuvien vieminen Lightroomiin onnistuu ihan kuin minkä tahansa muunkin DNG-muodossa olevan kuvan vieminen. Kuitenkin kännykkäkameran kuvien laatuero järjestelmäkameroihin ja jopa parempiin pokkareihin on Huaweinkin kohdalla selvä. Vaikka raakakuvista saa kaivettua Huawei P9:nkin kohdalla enemmän ulos, kuin pelkillä JPEG kuvilla, ei valitettavasti ero ole kovin suuri. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että pienellä kennolla kuvaan saa huomattavasti vähemmän yksityiskohtia, oli kyseessä sitten mikä tahansa tiedostomuoto. Hyvissä olosuhteissa saadut onnistuneet kuvat ovat luonnollisesti aina parempia, ja kaikin tavoin onnistuneissa kuvissa P9:n raakakuvista on helppo luoda valotuksen ja värien osalta hyvinkin luonnollisia kuvia. Terävyyteen ei valitettavasti auta enää pikkusäädöt, eli jo Lightroomin automaattisesti ehdottama pieni terävyyden lisääminen tuntui olevan käytännössä se maksimi, mihin kannatti pyrkiä.

Kuvien säätämisenkin jälkeen oli selvää, että kuvat oli otettu kännykkäkameralla, eikä ns. oikealla kameralla. Siitä huolimatta kuvat ovat kännykkäkameraksi hyvin laadukkaita, kunhan kuvausolosuhteet ovat optimaaliset ja manuaalitilaa käyttävä osaa valita oikeat asetukset kameralle.

Kahden kennon kohdalla oli mielenkiintoista kokeilla, miten värikuvia otettaessa mustavalkokennon peittäminen vaikuttaa itse kuvaan. Tein esimerkkikuvien kohdalla niin, että mustavalkoisen kuvan ottavan kameran linssin peitin mustalla sähköteipillä, eli läpi ja reunoilta ei päässyt varmasti vuotamaan valoa. Omaan silmään eroa mustavalkokameralla otettuihin kuviin ei löytynyt peitettyihin kuviin verrattuna kovinkaan paljoa. Omaan silmääni ilman mustavalkokameraa kuva on hieman kirkkaampi, mutta ero saattaa johtua osin myös valaistuksen muutoksesta taivaalla kuvaushetkellä, kun kameran linssin edestä on revitty teippi. Tein kokeilun monissa eri tilanteissa ja alla esimerkkinä yhdestä paikasta otetut kuvat normaalisti molemmilla kennoilla, mustavalkokenno teipattuna, mustavalkoisena ja HDR-tilassa. Lisää esimerkkejä galleriassa artikkelin lopussa. Jokainen voi tehdä omat päätelmät kuvien laadusta. Lisään vielä, että nämä kuvat ovat suoraan puhelimesta, eli ne eivät ole käyneet minkäänlaista säätöä tai käsittelyä läpi. Kuvat ovat puhelimen luomia JPEG kuvia.

Molemmat kamerat, HDR-tila.

Mustavalkokamera.

Mustavalkokamera peitetty.

Kaksoiskamera käytössä.

Huawei P9:n kameraa on mukava käyttää, joskin sen yksinkertaisuus alkuunsa hämää. Tämä johtuu siitä, että aiemmin mainitusti kuvaustilat ja valikot pitää pyyhkäistä reunoilta esiin ja kameran manuaalisäädöt ovat pienen pykälän takana piilossa. Manuaalitila ei tee onnelliseksi kaikkia, koska siellä käytännössä saa säädettyä rajoitetusti kameran asetuksia. Ehkä hyödyllisimmät ovat tarkennustilan valinta, herkkyyden ISO-arvon valinta ja suljinajan vaihtaminen. Näillä kuitenkin pääsee jo pitkälle, kun tietää mitä tekee. Manuaaliasetuksien ansiosta esimerkiksi valoraidat on helppo toteuttaa pitkällä suljinajalla ja ISO-arvoa säätämällä saa hoidettua valotuksen kuntoon. Järjestelmäkameraan verrattuna säätövara on vähäistä ja säätöjen vaikutukset pääosin marginaalisia, mutta niillä kuitenkin puhelimen kamerasta saa huomattavasti enemmän irti.

Itse tarkennus on nopea ja suurimmaksi osaksi tarkka. Erityisesti hämärässä tarkennus tuntuu seilaavan vähemmän ja on nopeampi, kuin esimerkiksi Sony Xperia Z5 Premiumissa. Erikoisuutena puhelimessa on laserilla toteutettu tarkennustila, jossa molemmat kamerat tarkentavat itsenäisesti. Tämä parantaa tarkennuksen kohdilleen osumisen mahdollisuuksia, mutta hidastaa ajoittain tarkennusta. Se kuitenkin suoriutuu useimmiten kilpailijohin nähden sopivalla nopeudella ja osuu kohdilleen kilpailijoihin nähden yhtä usein.

Automaattiasetuksista löytyy myös paljon kokeiltavaa ja monet kuvaustiloista ovat varsin hauskoja. Tietysti joukosta löytyy kammottavuuksia, kuten esimerkiksi “Kauneus”. Sillä saa itsestään tosi kivasti avaruusolion näköisen, koska se pyrkii ensinnäkin tasoittamaan ihoa ja toisekseen suurentaa silmiä. Kauneus on katsojan silmissä, mutta lopputulos oli useammin joko hauska tai ratkiriemukas. Kuvaustiloista taas valomaalaus oli mielenkiintoinen, koska se tuotti yllättävänkin hyvää jälkeä sen mukaan, minkä “ohjelman” tilan alla valitsi. Käytännössä automatiikka ohjelman perusteella arvaa minkälaista kuvaa haluat ja asetukset säätyvät sen mukaan. Lopputulos on usein ihan yhtä hyvä, kuin manuaalisilla asetuksilla samaa tehdessä, joskin parhammillaankaan se ei pärjää onnistuneimmille manuaaliasetuksilla itse otetuille. Yleisesti ottaen kaikki kuvaustilat ovat siis käyttökelpoisia tai vähintäänkin hauskoja leikkikalun korvikkeita.

Kaunistamaton, sen näkee.

Kaunistettu, uskokaa tai älkää.

Käsivaralta kuvatessa hyvässä valaistuksessa kamera toimii kuin unelma. Nopeasti toimiva sovellus on mukava käyttää, varsinkin kun on valinnut pois käytöstä kuvan esikatselun. Kameralla saa myös käsivaralla hyviä kuvia yllättävänkin hämärässä, joskin kuvassa alkaa näkyä käsien tärinästä riippuen enemmän tai vähemmän epäterävyyttä ja toisaalta kohina lisääntyy kennon herkkyyden noustessa. Hämärämmässä onkin suositeltavaa hommata jonkinlainen jalusta tai teline puhelimelle. Huawei ei ole lisännyt ominaisuuksiin fyysistä kuvanvakaajaa, mikä on erikoista ajatellen, että kilpailijoilla sellaiset löytyy. Toisaalta tarkoituksena saattaa olla valinta venymättömien ja vinoutuvien kuvien ja videoiden välttäminen mieluummin, kuin tuoda väkisin se vakaaja kameraan.

Erittäin kirkkaassa valossa kuvaaminen muodostuu haastavaksi ajoittain, vaikka suljinaikaa saa säädettyä hyvinkin nopeaksi. Joskus toivoisi, että aukkoa saisi hieman himmennettyä, mutta koska puhelimissa on kiinteä optiikka, ei tähän ole mahdollisuutta. Sitä joko joutuu tyytymään siihen tai sitten kuvaa lähtee yrittämään vaikkapa aurinkolasien linssin läpi. Lopputulos on vaihtelevan onnistunut, kuten arvata saattaa.

Tavallaan aukkoa saa säädettyä, mutta sekin tapahtuu ohjelmallisesti ja vain syvyysterävyystilassa otetuille kuville. Niillä voi säätää liukukytkimestä sitä, millaista epäterävyyttä ja terävyysaluetta puhelin keinotekoisesti pyrkii luomaan kuvaan. Käytännössä tämä ei ole aukon säätöä, joskin siitä sellaisena ”digitaalisena” onkin ajoittain puhuttu. Ominaisuus on kiva lisä, muttei tuo kuviin terävyyden ja laadun kannalta mitään lisää.

Suurin haaste Huawei P9:n kameroiden kohdalla on se, että pidemmillä suljinajoilla ja korkeammilla herkkyyksillä kuvanlaatu kärsii jo huomattavasti. Tämä ongelma tosin ilmenee kaikilla puhelimilla, joskin osa valmistajista on ympännyt “korjausalgoritmin” näitä korjaamaan. Kuva on usein turhan pehmeä, ehkä jopa sumea, kun kohinanpoistoa lisätään ja kuumia pikseleitä poistetaan. Kohinaa kuviin tulee korkeammilla herkkyyksillä, eli kun ISO-arvoa nostetaan. Tälle ei oikein voi mitään, mutta kohina on kohtuullisen helppo joko poistaa tai vähintäänkin tasoittaa niin tietokoneella, kuin puhelimella kuvankäsittelyohjelman avulla.

Pitkä valotusaika pimeässä, muutama “kuumapikseli”.

Kuumat pikselit taas ovat kirkkaita, joko valkoisia tai vaaleina väreinä ilmeneviä pilkkuja kuvassa. Nämä johtuvat siitä, että pitkillä valotusajoilla kenno kuumenee ja tällöin ne pikselitkin välillä ylikuumenevat ja tuottavat näitä kirkkaita pisteitä kuvaan. Pieni kenno kuumenee huomattavasti helpommin, kuin kameroiden suuremmat kennot. Samaan aikaan, johtuen puhelinten rakenteesta, kennot pääsevät viilenemään huonommin ja ne pysyvät pidempään lämpiminä. Jo jonkun aikaa kuvatessa alkoi näitä kuumia pikseleitä ilmestyä 5 sekunnin valotusaikoihin ja lopulta myös lyhyempiinkin. Jo suoraan taskusta ”kylmänä” käyttöön otettaessa kuviin ilmestyi aina muutama kuumapikseli, kun kuvasin 30 sekunnin valotusajalla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun kuvailee pidemmillä valotusajoilla.

Lightroomissa valkotasapaino säädettynä.

Suoraan kamerasta, muutama kuumapikseli.

Vielä ennen loppupäätelmää ja kommentteja voisin palata hieman aiheeseen Leica ja Huawei. Huawei mainostaa, että P9:n kamera on Leican kanssa yhteistyössä kehitetty. Tästä on tietenkin noussut kiinnostusta ja hieman ihmetystä. Itse kennot puhelimessa ovat Sonyn valmistamia, eivät siis Leican tuotantoa. Itse optiikka on kuulemma Leican suunnitteluun perustuvaa, joskin senkin valmistaa Huawein alihankkija. Yhtiöiden mukaan optiikka on suunniteltu perustuen Leican optiikan asiantuntemukseen ja toisaalta, että koko kameramoduuli on koottu Leican asiantuntija-ohjeiden ja standardien mukaan. Lisäksi kuvanmuodostuksessa, eli sovelluksessa, on Leican asiantuntemusta mukana.

Vaikka kyseessä ei ole suoranaisesti Leican kamera mini-kokoisena, on kyseessä ehdottomasti kokonaisuutena yksi parhaista kokeilemistani kännykkäkameroista. Käytössä ei mieleeni tullut suoraan yhtään kännykkää, jonka kamera olisi ehdottomasti parempi tai joku osa-alue olisi erityisesti paremmin suunniteltu. Silti se ei tuntunut testijakson aikana aivan erityiseltä, joskin mieli saattaisi pidemmällä käytöllä muuttua. Vaikka Huawei P9:n kamera on älypuhelinten parhaimmistoa, se ei aivan muuta sitä, miten ajattelemme älypuhelimella kuvaamista ja kuvanlaatua. Hintaluokassaan P9 on kuitenkin erittäin varteenotettava vaihtoehto varsinkin niille, jotka kuvaavat kännykällään paljon ja arvostavat hyvää kuvanlaatua. Sillä aiheutumme fanipojille massiivista pikkuhousujen solmuuntumista kun menimme mainitsemaan pahan sanan Leican ja Huawein yhteistyöstä artikkelin ensimmäisessä osassa, tarjoamme artikkelin lopussa (gallerian jälkeen) muutaman linkin aiheen ruotimiseen. Emme ota asiaan enempää kantaa.

Kokonaisuutena Huawei P9 on tasapainoinen laite, joka hintaansa nähden antaa paljon niin älypuhelimena kuin kännykkäkameransa osalta. Kaikkia haasteita ei ole saatu kameran osalta taklattua, mutta kuvanlaadultaan ja erityisesti toiminnan nopeudeltaan Huawei P9 on selvästi lippulaivaluokassa kameransa osalta. Kahdesta kamerasta johtuen puhelimeen asennettava kolmannen osapuolen kamerasovellus ei tuo juurikaan lisäarvoa, koska ne eivät osaa käyttää hyväkseen puhelimen mustavalkoisella kennolla varustettua kameraa. Onneksi Huawein oma kamerasovellus suoriutuu tehtävästään niin hyvin, että pienen totuttelun jälkeen sen tilalle ei kaipaa toista sovellusta. Vaikka Huawei P9 ei kaikilla osa-alueilla ole parasta mitä markkinoilla on tarjolla, se on kuitenkin kokonaisuutena niin hyvä, että itse tykästyin siihen niin paljon, että lunastin sellaisen omaan arkikäyttööni. Eli tarpeen tullen palaan asiaan, jos jotain erityistä raportoitavaa vielä löytyy.